Kuvia

Kun toiset sätkivät elossa, elossa
en tohdi koskaan olla niiden mukana
Kun ovat kaikessa mukana, mukana
mä tahdon katsoa vain kauniita kuvia
Ja kun mä katselen kuvia, kuvia
niin silloin voisin minäkin huutaa:
"Oon elossa!"

Minulla on valta, sinut valitsin
on pian pysäytetty hetki laitettuna laatikkoon
Sulle sielujeni seinään paikan varasin
mustaan huoneeseeni vien
ja kahdestaan sun kanssas oon

*

San Francisco

En kanna kaunaa enkä kaipaa tänne koskaan

kun äiti kuolee, lähden viimein kaupunkiin
En muista niitä, jotka nyt mua hieroo paskaan
jos laitan silmät kiinni, nousen taivaisiin
Ne huutaa raivoissaan: "Ei, mies ei toimi noin!"
Kauneus kai loukkaa niitä, minkä sille voin
Ja ruumistani täällä vaikka pilkataan
sieluuni koskea ei voi milloinkaan

Vaatteeni, joille irvaillen ihmiset nauraa
ja höyhenpuuhka, jota nyt niin halveksitaan
tarvitsee siellä vielä lisää kimaltavaa
tai muuten hukun massaan monenkirjavaan
Eivätkä ruuhkaan juutu perheautot vain
vaan linja-autot, limusiinit rinnakkain
Joskus voin mennä vuorille vain katsomaan
alhaalla illoin hehkuvaa maisemaa

En niele tuskaa, vaan shamppanjaa virtanaan
verhoudun paljetteihin päästä varpaisiin
Minä tunnen kaikki
ja tietenkin minut tunnetaan
valokeila aina osuu tähden askeliin
Ei pilkkaa suut
ei nouse sormi yksikään

En enää pelkää
etten ketään löydäkään
ja linnun lailla kerran nousen korkeimpaan
ruumiini vanki koskaan en ollutkaan

*

Lautturi

Minä odotan täällä tunnelissa
jossa valo kylmä hohtaa
jossa pimeän koirat ulvoen
tuon kirkkauden kuoron kohtaa
Kaikki kävi niin pian
kun aina luulin, että vähitellen lähden
Minä katuisin
vaan en tiedä kuinka
enkä edes minkä tähden

Valittaisinko puoliääneen

Johda kotiin matka keskenjääneen

Missä, miten päin täytyisi olla
huutaisinko, jos sä täällä sittenkin oot

Viekää minut sinne missä hän on
virta ole halki edessä airon
Viekää minut sinne missä hän on
lautturi, kuule mitä mä toivon

Tämä valo käy silmiin tunnelissa
jossa yhä kuoro laulaa
Varhain opin, miten hauras onni onkaan
kuinka se ei kestä kauaa
Minä haluan tietää, miksi kauan sitten
sä et palannutkaan
Pian kadotin suunnan
helppo polku kaltevana vietti mutkaan

Viekää minut sinne missä hän on
tumman virran ääreen

Viekää minut vielä hänen luokseen

Maan ja vetten alla tyttö soutaa
ja kuolleilla kielillä laulaa
Maan ja vetten alla tyttö soutaa
se verkkainen ja tyyni virta on

*

Viimeinen valitusvirsi

Sanon tämän kaiken suoraan
koska mä rakastan sua liikaa
Jokaisella mitta on täynnä
jos susi tulee, saat vaan huutaa
Oma napa ehkä auttaa sua
peilikuva vielä säälii
Saisit kavereita pilttuusta
ne samoin märehtii ja kärsii

Oletko juonut viimein
jokaisen haavan täyteen
Ilo ei löydy millään
Mielenrauha ei valvo viiteen

Miten elämänpiiri söi itsensä
miten kapeni tie, minä näin
hetkensä heitti moni pois
vaan piti penseytensä

No kun on se kauhea
lasinen lapsuus
ja annettu huonot eväät
niin on valmiiksi pilalla kaikki
ja oot liian hauras
sun omasta mielestä
kestämään elämää täällä
Se kaikki on sinusta kii
tää on viimeinen valitusvirsi
kun kukaan ei jaksa enää

Aina vika löytyy jostain muualta
jotakin voit syyttää
Sinä et ole mistään vastuussa
Mitä vittua noi kyttää

Veditkö eilen viimein
jokaisen haavan täyteen
Ilo ei löydy millään
Mielenrauha ei valvo viiteen

Miten elämänpiiri söi itsensä
miten kapeni tie, minä näin
hetkensä heitti moni pois
vaan piti ynseytensä

Et löydä rakkautta
et virtaavaa verta
koska etsit kuolleita
kuolleiden joukosta
et löydä sydäntä
vaan onttoja haarniskoja
sinä katsot tyhjiin silmäkuoppiin
löyhkäävissä vartaloissa
Tahdot helpon lohdutuksen
saat siis halpoja messiaita

*

Taajama

Oon liikkeellä taas
taajama muuten nukkuu
kylä on hiljainen
Niin tyhjänä tie
pientare kuuraan hukkuu
tutut mutkat jälleen
kai kaartanut oon
miljardi kertaa putkeen

Kaikki muut lähteneet
muuttaneet ja muuttuneet
Täällä ei nähtävää
kuolevaa elämää

En lähtenyt pois
keksinyt yhtään paikkaa
mihin voisin muuttaa
Niin, yksi vain on
jonka mä nähdä kaipaan

Hän jossakin kai toiselta
nyt saa kyydin
Kotiin asti tuskin

Tahdoin niin mä häntä rakastaa
vaan hän ei tahdokaan
vaan hän ei tahdokaan

Vielä sulle näyttää haluan
tän hetken kauneimman
sen usvan haihtuvan

*

Pariterapiaa

Sulla on ylitöitä ja pää on kipeä
kun riittää tekosyitä, niin ei vain lipeä
Sun ei tee ikinä mieli
muhun koske et millään

Kai tiedät hyvin, mihin tällainen johtaakaan
vain tyttöporukalla laivalla Tallinnaan
Mä vedän hillityt perseet
raahaan jonkun mun hyttiin

Kiireesti terapiaan että en petä sua
nyt se tutkitutetaan, mikset sä haluu mua
ei riitä yks kerta vuodessa jos on ihan terve

Mä en aio erota
koska en vaan halua
mutta täytyy puhua

Hymisee vastapäätä ymmärtäväinen suu
kyselee molemmilta: "Miltä teistä tuntuu?"
ja sitten kumpikin pohtii, missä menikään pieleen

Sua painaa yt-suma, lapsuus ja vanhemmuus
Ei mä en ole ruma, nyt on vain vaihe uus
otetaan kädestä kiinni, vähän katsellaan silmiin

Enhän voi olla vielä niin vastenmielinen
ainakin vaatteet päällä oon hyvännäköinen
ja turhan takia taas illalla pukeudun pitsiin

Yksityissektorilla on melko kallista
saan antidepressantit varmuuden varalta
jos vaikka masennus piilee, kun oon kova ja viilee

Ne tekee diagnoosin, että sua ahdistaa
saat oikein sairauslomaa
minä en mitään saa
ja kohta rahat on loppu, pantu lekurin taskuun

Nyt sut on lomautettu, rupesit ryyppäämään
miksen vaan ollut hiljaa, pettänyt menemään
Mikään ei ikinä muuttuis
jos ei tietäis, ei suuttuis

*

Merimiehen vaimo

Hän ei voinut itselleen mitään
katkeruuden siemen sai itää
teki pesän rintaan jonnekin
Kun ei käynyt koskaan kouluja
teki sitten paljon lapsia
yhtä monta kuin varpaitaankin

Aina sydän lyyhistyi
kun lähdön hetki jälleen lähestyi
mutta heikot vain tunteitaan näyttää
Laitureilla heiluttaa
kaikki joiden osa on odottaa

Laiva miestä vei, ja vaahtopäät
kauas täältä pois ja lämpimään
Vaimo jäi ja kaitsi lapsiaan
vuodet kasvoihin söi polkujaan

Hän ei aina ollut tällainen
vihainen ja vanhanaikainen
enää puhuu yksin seinille
Ristipistotaulut tuijottaa
kun hän selaa postikorttejaan
lapset eivät koskaan vieraile

Vaikka rannalle taas jää
se pyhä viha rintaa lämmittää
Miten siitä vuodet menneet onkaan
kun laiturille lapset vei
ja laiva tuli, mies tullutkaan ei

Seurahuoneella
kirkkaansinisessä mekossaan
laittanut tunnin hiuksiaan on
ullakkohuoneessaan
Mies kauan katsoo
luokse kävelee ja pyytää tanssimaan
sanoo että illan jokaisen tanssin
hän vain yksin saa

Poskin punaisin hän puistaa päätään
joka sanan painaa mieleensä
on empiväinen
mies taas vahva, päättäväinen
ottaa mitä huvittaa
ja nyt hän tytön haluaa
Elämä on laulun haaveunta
merten prinssi ja valtakunta
Orkesteri soittaa
viulu ei voi enää kauniimmin vaieta
Ottein lujin mies tanssittaa
huolehtii, eikä päästä koskaan
Käsissä on vielä voima, tunto
vanhuus kaukainen sairaus outo

*

Tulva

Ajelulla puutaloja
joissa on onnelliset asukkaat
Osoiteltiin
Tuo voisi olla meidän

Autoja nyt seisahtunut
kaduille vesi ne on saartanut
Loppu tää on
mut ei maailman
mä tiedän

Kaupunki tulvii
hukuttaen mukanaan eilisen

Kohistessa sadekuuron
et kuule kun kerron
Sun jälkeesi on yksinäisyys
pahempaa kuin koskaan ennen

Kaupunki tulvii
huuhtelee katujaan
pesee pois muistojaan

Meistä ei enää
jäljellä mitään
Päivässä haihtuu
toiseksi muuttuu

Se vihloo ja syö
joka ytimeen asti käy yksinäisyys
tänäänkin minä luovutin
annoin sen nylkeä mua

Ajelulla puutaloja

*

Lapsuus loppui

Tänään tämän suoritan
saan taas uuden ohjelman
Ylle paljon painavaa
raskaat saappaat jalkaan laitetaan

Huonommin jo paranee
nyt jos polven kolhaisee
Kirkkaat hauskat vaihdetaan
laastariin valkoisenruskeaan

Ja miten kävikään
että lapsuus se vain loppui
Se mihin häviää
minkä hetken jälkeen hukkui

Kun ainoastaan ajatellaan
voiko ukkosella uidakaan
ja sitten ollaan huolissaan
mistä kuollut hiiri haudan saa

Tällaiseksi luullut en
arkipäivää aikuisen
Peilin pelle vanhenee
varpaita hirvittää sirpaleet

Ja miten kävikään
että nuoruus se vain loppui
Se mihin menikään
minkä huolen alle taipui

Kun ylipäätään ajatellaan
aina kahta poikaa kerrallaan
Aamulla ensimmäisen kaa
toisen kanssa ollaan illalla

Aika pakenee, päivä lyhenee
Niin monta on aukeavaa
ovea houkuttavaa
Päivä pitenee, aika matelee
ja sitten toista muistuttaa

Päivä päivää seuraa
Valo vähenee
Ilta on

Vaikka on tähtiä tuhansittain
minulle on niistä yksi vain
Se mihin kerrot minun menneen
vihonviimeisen laulun kun teen

*

Se vaikenee joka pelkää

Painaako niskaa
Heitä pois nöyryys turha
Jos tiedät liikaa
on hiljaisuuskin murha

Idiootit aina iloitsee
väsymättä mässäilee
Sidettään jos silmien eestä raottaa
se fiilistä häiritsee

Niin lauma toimii
kun läskit kaljut käskee
Karjaansa soimii
kun itse työtään ei tee

Alas maahan renki jo pokkaa
asemaansa varmistelee
Mitä haaviinsa hamuaakaan
kynsin hampain kii pitelee

Se vaikenee joka pelkää vastausta
ei kestä totuutta, jää vaille vapautta
Se vaikenee joka pelkää muiden mieltä
ja hiljeten väistää vain tyhmemmän tieltä

Kallista tahtoo
halvalla halpaa saa
Kuopastaan huitoo
sen kaivoi ahneudellaan

Sitten syyttää herrojen herraa
joka väärin laumaansa vei
Kun on itse laskenut alleen
miten niin muut tunnusta ei

Se vaikenee joka pelkää mieltä muiden
hukkuu myötävirran ruuhkan sekaan uiden

--

Vaienneet äänet
taistelu turha raukeaa
Auennein nyrkein katselen raakaa aukeaa
Polvilleen maahan ratsuni uljas kumartuu
Niin siis kaikki taipuu
ja viirit maahan vaipuu
Vielä aamu aukee
auringon kanssa nousee

Voittaja kulkee tuolla kanssa valtikan
kruunun, ja viitan kiihkeän taiston tahriman
Tuon viimeisen aamun airuen jälkeen
joukko huutaa:
"Milloin harha jatkuu! Mistä taivas alkaa
ja miksi kaikki loppuu?"

Voitto heille kuuluu
se tuhkan alle hiipuu
Nuotioiden ääreen aarteineen käy
vielä etsii

Ei näy mitään